Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
05.09.2009 - 16:50

pompsahti eilen minun postilaatikostani alas. Meinasi jo vähän hätä tulla että missä se minun pakettini viipyy, mutta odotus palkittiin. Lieneekö viivästyksen syynä ollut se ettei kuoren päällä ollut postimerkkejä ainakaan enää jäljellä. Teipinpalasen reunaa kuoressa oli, mutta olisiko postimerkit tippuneet? Kuitenkin ihana postin henkilökunta kiikutti paketin perille. :)

Vaihtoni sain Tellulta. Hän oli pistellyt minulle Bent Creek aiheisen kurpitsakuoren. Paketti oli juuri niin ihana kuin ikinä uskalsin toivoa! Toisena mallina oli Bent Creekin malli October Gurls joka löytyikin toivelistaltani. Mallin oli viimeistelty kauniiksi vihreäksi kortiksi.

Vaihdon toinen pari liittyi suklaaseen joka on minun suurta herkkuani. Vasemman puoleista voi sulatettuna käyttää vaikka suklaakakaoon ja toinen on suklaakasvonaamio. Voipi olla että jos naamiossa on liian herkullinen tuoksu, sekin saattaa päätyä parempiin suihin:D

 Kiitos Tellu kun olit jaksanut koota näin mieleisen lahjan minulle. Tuo kuori oli niin kauniisti suunniteltu ja se olikin minun ensimmäinen lahjaksi saatu kuori. Pikkuiset pistot kuoressa olivat niin huolella tehtyjä että itsellä ei kyllä ihan tarmoa sellaiseen riittäisi. Kiitos ja kumarrus aivan ihanasta paketista.

Itse lähetin paketin Pikelle. Hänen blogissaan on enemmän juttu samoin kuin vaihtoblogissa, mutta tässä pari kuvaa vielä niistä.

Kuten huomaatte minunkin vaihdon aiheena olivat kurpitsat. Vähän tuo pari juttu ontui kun on isompi kurpitsa työ ja pikku kurpitsa :( H alausin tehdä tuon Lizzie Kate mallinkuitenkin Pikelle, joten oli vain keksittävä jotain sen pariksi.

Tellu kirjoitti 05.09.2009 - 17:30
Onpa ihanaa kun kuori kuitenkin löysi tiensä perille!! Se on postitettu maanantaina, joten kauan se oli reissussa. Minä olin myös jo melkein paniikissa, että miksei kuori ole tullut perille. Helpotuksen huokaus! ;)Ja kiva että pidit siitä! Mukavaa viikonlopun jatkoa Sinulle!!
Srinity kirjoitti 05.09.2009 - 17:57
Ovat varmaan jääneet postissa ihastelemaan hienoa kuorta pariksi päiväksi niin myöhästyi paketti. :) Kauniita ovat ja sinun tekemät kurpitsapistelytkin ovat tosi hienoja! Kiva tuo malli minkä lähetit mukana.
Sari kirjoitti 06.09.2009 - 11:36
Kivoja vaihtoja molemmat :)
Pike kirjoitti 06.09.2009 - 12:18
Jännästi kurpitsoja molemmissa seteissä. Nuo WDW:n langat ovat upeita pistellä ja lopputulos on ihastuttava. Tykkään tosi paljon! Ja kurpitsamalli tulee varmaan pisteltyä viimeistään ensi syksyksi :) Kiitos vielä Sinulle!
tia kirjoitti 06.09.2009 - 19:27
Hienoja käsitöitä kaikki, olette te taitavia.
Leila kirjoitti 07.09.2009 - 15:19
Söpöjä kurpitsoja tosiaan. :)
Katri kirjoitti 09.09.2009 - 16:22
Ihanat kurpitsavaihdot kumpaankin suuntaan!
SRPY kirjoitti 12.09.2009 - 22:47
ihania kurpitsoja..SRPY pakettiasi joudut vielä hetken odottelemaan...onhan tässä vielä kuukautta jäljellä..;D
Arja-Liisa kirjoitti 19.09.2009 - 22:00
Olet ommellut taas kaunista..-käyhän katsomassa uusinta ristipistotyötäni laitoin eilen sen blogiini.
Lennu kirjoitti 26.09.2009 - 21:47
Hui, onneksi se kuori tuli perille, minuakin ehti jo jännittää :) Kurpitsat taisivat olla aika suosittuja tässä vaihdossa :) Tosi ihanan vaihdon teit ja sait!
Arja-Liisa kirjoitti 27.09.2009 - 10:13
Hei! -Oletko alkanut uutta työtä pistelemään? Sain perjantaina uuden työni kehystyksestä-käy katsomassa.
SRPY kirjoitti 30.09.2009 - 14:11
hei!
Oletko jo saanut SRPY syyskuun paketin..laitoin sen torstaina 24. päivä postiin?
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code

Jokainen hyvä sana muuttaa sinua aavistuksen verran itseksesi. Siksi ole hiljaa sanojen äärellä, anna niiden vaikuttaa. Vasta silloin kun sana on tullut teoksi, on jotain tapahtunut.

- Simo Repo

Ihmisen ymmärrys ei piile älykkyydessä, vaan hänen teoissaan.

- Mosbe Kobrin

Hymy on ikkuna, josta näkee että sydän on kotona

Rikkaudekseen tätä maailmaa katselee.

- Jarkko Laine

Älä särkymistä pelkää, ehkäpä juuri sirpaleissa tavataan paras minäsi.

- Kaarlo Marjanen

Ihmettelen ovatko tähdet valaistuja sitä varten, että jokainen löytäisi omansa.

Antoine de Saint-Exupéry

Ei ole tärkeää, että elämä on helppoa. Sen tulee olla niin lähellä totuutta kuin mahdollista.

- Paul Tournier

Ihmisen rakastaminen on sitä, että näemme hänet sellaisena, millaisena Jumala on hänet tarkoittanut.

-F.M Dostojevski

Ihmisen merkitys ei ole siinä, mitä hän saavuttaa vaan pikemminkin siinä mitä hän kaipaa.

Kahlil Gibran

Ketään ei voi auttaa kohoamaan itseänsä korkeammalle muulla tavalla kuin hyväksymällä hänet ensin sellaisena kuin hän on.

- Paul Tournier

Älä kadehdi keneltäkään sitä onnea, joka hänellä on tai jonka hän näyttää omistavan, sillä et tunne hänen salaista suruaan.

- Axel Fredenholm

Ollakko toisten mieliksi? Itsesi kanssahan sinun on elettävä.

- Dag Hammarskjöld

Hyvä ajatus ja rakastava teko ovat kaikkein kauneinta.

Joan Walsh Anglund

Ei se ole rikas, joka omistaa kultaa ja hopeaa, vaan se on rikas, joka tyytyy vähään.

- Mika Waltari

Emme saa valita kohtalomme kehyksiä. Mutta annamme niihin sisällön.

- Dag Hammarskjöld

Yksikään pessimisti ei ole koskaan paljastanut tähtien salaisuuksia tai purjehtinut tuntemattomaan maahan tai avannut uutta taivasta ihmismielen ihmeteltäväksi.

- Helen Keller

 


Tästä saat minut blogilistallesi;


Lisää suosikiksi

Suosikki sivuja;
Valmistajat;

Dimension
Lanarte
DMC
Heaven and Earth desing
Eva Rosenstand
Pako
Anchor                                                                                                                                     Passione Ricamo
Mirabilia

Kaupat;

Ristipistot;
Kirjokas
Her Shop
Satiini
Atalje Margaretha
Käsityökori
Violarium
Colray Crafts

Askatelu;

Paperikierre
Craftnetshop
Askatelutukku
FinnStamper
Heinikka

Neulonta;                                                                                                                                 Mervilla
SecretWoll                                                                                                                                                     Pirtin kehräämö                                                                                                             Tekstiiliteollisuus                                                                                                                          Novita                                                                                                                                      Silkkivilla                                                                                                                                      Utuna